Kaappiset: Terveiset Pohojammaalta!

Kauan haaveilemamme reisu kotikonnuilleni Kalajoelle on nyt todellisuutta. Kiitos Taina että mahdollistit tämän irtioton hoitaessasi eläinkatrastani!!

Ajelin lasten kanssa yhden pysäyksen taktiikalla koko 450 km matkan yhtä kymmenen minuutin äänikirjaa kuunnellen ja lasten välillä nukkuen. No, viimeiset 30 kilsaa piti turvautua makeisten hyvänmielen voimaan mut aika hyvin silti. Reippaita pieniä matkustajia! Niin ja isännän jätimme tylysti kotiin. No myönnettäköön että hiihtolomaviikot ehkä osaltaan vaikuttivat kokoonpanoon. Et ollaan ny vähä niinku lomalla kaikki.. :)

Kääntäessäni auton keulan Elämänjärventieltä kohti Kalajokea mieleni täyttää joka kerta ihmeellinen levollisuus. Ympärille levittäytyvä aakeus ja laakeus on kieltämättä osa sielunmaisemaani, samoin kuin merenranta tuoksuineen ja äänineen. Niin kuin vanha sanontakin kuuluu "täälä ei pääse jumalaakaan piiloon" ja mua se ei ahista tippaakaan.

Olemme majoittuneena edesmenneiden mummuni ja pappani vanhassa talossa, joka sijaitsee vanhempieni talon kanssa samassa pihapiirissä. Lapsille niin tärkeät mummu ja faari ovat lähellä mutta silti kaikilla on mahdollisuus omaan rauhaan. Aikas kätevää sanon minä. Ja mulle tässä talossa mummu ja pappa ovat aina läsnä, luoden lämpimien muistojen kautta turvallisuudentunteen ympärillemme.

On ollut ihana tavata muutamia ystäviä, joista tuntuu ettei erossa ole ollut ensinkään vaikka viime visiitistä on jo aikaa. Tosiystävyys ei välimatkaa säikähdä mistä olen todella onnellinen! Halaus! :) Veitikka pulloposkinen kummipoikani, johon pääsin nyt ensi kertaa tutustumaan, ampui nuolensa sydämeeni, ankkuroituen sinne kahden muun kummilapseni viereen. Toivottavasti osaan olla tämän luottamuksen arvoinen. Perinteinen tyttöjen syöpöttely-herkuttelu-turinointi ilta saatiin sekin järjestettyä!

Vaikka tähän reisuun on mahtunut paljon positiivisia asioita näyttäytyi nurja puolikin meille oksennustaudin muodossa. Tytöt oksensivat yhden illan pääst päästyään ja mummu pesi ainakin kolme koneellista pyykkiä. Edes vesi ei pysynyt sisällä. Itse selvisin vain kahdella kaulailulla. Yöllä tilanteen rauhoituttua Siiri janoissaan konsertoi sen verran antaumuksella että annoin periksi. Tällä kertaa tämä elämän eliksiiri pysyi kuin pysyikin masussa. Taapero kulki vielä aamullakin kaksi vesiputelia kainalossaan et näitä ei kyllä kukaan multa vie! Seuraava päivä menikin lasten osalta terveiden kirjoissa mut taas seuraavana otettiin vähän takapakkia. Tarkoittaen sitä että tälle viikolle suunnitellut sukulais- ym vierailut pitänee siirtää hamaan tulevaisuuteen. No, pääasia että tauti ei tartu muihin vaikka juurikin äskettäin naapurin torppa jo valitteli huonoa oloa.. Voi ku olis ees kunnon talavi pakkasineen niin sais ees osa pöpöistä huutia! Mutta mitä vielä, keli on ku morsian huhtikuusa - jo melkein lumeton maa mittarin näyttäesä +5.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä reisu. Heppasia ja muita elikoita alkaa kieltämäti olemaan jo ikävä. Ja kyllähän tuon isännänki mieluusti jo viereensä ottais. Jatkamme siis matkaamme taas monia muistoja ja tarinoita rikkaampina! :)